Hiljaisuus

Palataan vielä muutaman ajatuksen verran menneeseen viikonvaihteeseen, retriitti viikonloppuun. Oikeastaan en tiedä kyllä ihan tarkkaan mitä retriitti tarkoittaa mutta luulen, että hiljentymisellä on jotain tekemistä asian kanssa. Joka tapauksessa sain olla yksin, en yksinäinen mutta yksikseni. Mitä enemmän päiviä on takana sitä enemmän olen alkanut kaipaamaan rauhaa ja hiljaisuutta ympärille. Sosiaalinen minä on ottamassa vähän peruutusaskelia omiin nurkkiin vetäytyvän minän tieltä. Mihinkähän periferian pikkumökkiin vielä itsekseni joskus päädynkin? Mökin eukko vain kissa seuranaan – kantovesi ja puulämmitys.

Suht rauhallista ja hiljaistahan sitä kotosalla on noin muutenkin mutta nyt kun pojat olivat isä&poika kalareissulla (hiphei) niin oli kyllä hipihiljaista.  Ja kun vaativasti naukuva Roope-kattikin on siirtynyt ajasta ijäisyyteen niin kukaan ei oikeastaan ole huomiota vaatimassa.  Ja mitä lapseenkin tulee niin lähinnä viesti on täältäpäin - puhu mulle!!

ssh -muki kädessä = ympäristön kannattaa käyttää vain kirjastoääntä...

Yksinolemisen ja hiljaisuuden varjopuolena on vain se, että on liikaa aikaa ajatella.  Ette arvaa, mitä tilanteita, murehtimisen sekä pohtimisen aiheita 48 tunnin aikana voi kehitellä. Ettei pieni pää aivan ylikuumentunut niin koetinkin pitää itseni suht toimeliaana. Tosin perjantaina ei liiallisesta ajattelusta tarvinnut olla huolissaan sillä simahdin sohvalle puoli kahdeksan, siitä säpsähdys yöllä hereille ja ryömiminen sänkyyn. 12,5 h unta heittämällä. Zzzzzz. Eikös ole muuten ärsyttävää nukahtaa illalla sohvalle meikit naamassa ja hampaat pesemättä? Siitä matka kylppärin kautta sänkyyn tuntuu niin pitkältä ja kiviseltä. Ja pahimmillaan kaikkien naaman- ja hampaidenpesurituaalien jälkeen oletkin taas täysin hereillä kun viimein pääset vällyjen väliin. Missä se uni sitten on?

Jonkinlaisesta juttukaverinpuutteesta johtuen joutui herra Juustoleipä kuuntelemaan päivänpolttavia. Lähtiskö salille? Nyt vai vasta iltapäivällä? Mut jos siellä on liikaa porukkaa? Meniskö mökille? Mut mitenhän toi myrsky? No en mä oikeastaan olettanutkaan, että herra juustoleivästä olisi ollut yhtään sen enempää apua pohdintoihin kuin yleensäkään herroista tässä taloudessa. Se ei kuitenkaan nyökkäillyt ymmärtävänsä vaikkei olisi kuunnellut sanakaan. Vai nyökkäiliköhän se kuitenkin?

Äipälle kävin vähän juttelemassa ja huomasin, että keväinen äitienpäiväruusu kukki uudelleen kauniisti. Luulen vähän, että äiti tietääkin kaikki nää jutut mun kertomattakin. Arvelen, että maallisesta elämästä poistuneet ovat kuitenkin jollain tavalla täällä keskuudessamme.

Siivoaminen nyt on aika harvan lempipuuhaa. Mutta jollain tavalla se saa ajatukset pois kaikesta muusta ja rauhoittaakin... jossain määrin. Ja onhan se upeaa, että järjestys voi säilyäkin seuraavan vuorokauden aikana siivouksesta. Vaikka ymmärrän kyllä tuskan juomalasien palauttamisesta tiskikoneeseen tai likaisten sukkien viemisestä pyykkikoriin. Vaikka myönnettävä onkin, että jos makkarista olisi otettu kuva ennen siivousta niin vaatteet olisivat olleet rekin sijasta ullakonportailla ja tuolinselkänojilla. Ja siis nimenomaan mun vaatteet.

Hiljaisuuteen oman twistinsä toi viikonloppuna puhistellut Rauno-myrsky. Sisällä lämpöisessä oli oikeastaan ihan tunnelmallistakin kuunnella puhinoita ja ujellusta. Pihan tuulikellokin soitteli lusikoitaan aika villillä soundilla. Mutta toki harmi, että myrsky sai toisaalla oikeasti suurtakin vahinkoa aikaan. Että sehän ei ollut missään määrin tunnelmallista.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Ja näinhän se oli nytkin. Sunnuntai oli oikeinkin miellyttävä loppukesän päivä. Ja mä olin saanut riittävän annoksen hiljaisuudesta. En millään olisi malttanut odottaa, että sain kotiväen takaisin ja pääsin kertomaan mitä kaikkea ä l y t t ö m ä n jännää viikonlopun aikana oli mulle tapahtunut - juustoleivät&siivoamiset. Hei kuunteletteks te...