LPG-hoito ja muuta arkea

LPG antaa siivet. Tai jos nyt ei aivan siipiä niin keveämpää askellusta ainakin. Mun jalat ovat siis olleet tosi tukossa jo pitkään ja kotona mobbailun lisäksi käyttöön oli otettava järeämmät aseet. LPG-hoitoa siis - ystävällisesti suosittelee hän.

Niinpä sitten tukka putkella posotin tänään töistä Muuramen Fysiocenterille käsittelyyn. Alku hekotellut tuli hauskasta sukkapuvusta joka siis pakkauksesta otettuna näytti lähinnä Barbin asusteelta mutta kyllä kuulkaa sinne tämänkin kokoinen daami pujahti. Ja sitten vaan imurin suuttimen tapaisella härpäkkeellä jalkojen kimppuun. Vaikutus tuntui kyllä välittömästi tunnin setin jälkeen ja mielenkiinnolla jäänkin odottelemaan tuntuuko vaikutukset kuinka treenaamiseen.

Anna palaa Jack!

Laitteellahan voisi tehdä myös muitakin kuin mobilisoivia hoitoja, kuten kauneuden hoitoon ja rentoutumiseen liittyviä juttuja. Ja selluliittihoitoa. Mutta mullahan kun ei y h t ä ä n sellaista ole niin mentiin sitten sporttihoidolla. Uskokoon ken haluaa ;D Joka tapauksessa suosittelen lämpimästi juuri vaikka lihasjumien hoitoon. Asiaan voi paremmin vihkiytyä esimerkiksi www.muuramenfysioterapia.fi sivuilta.

Valkoisen kanin perässä ollaan tällä viikolla oltu muutenkin aika rennosti. Eläinosaston osalta on ollut tavanomaista toimintaa ja Masan viikon tuokotiinnäytillesaalis on ollut pikkulintu. Mutta nyt mä en viitsi kertoa elukoista enempää. Yritän luoda illuusiota normaalista meiningistä. Vaikka en kyllä tiedä mitä se sellainen sitten olisi.

Yksi juttu jälkikasvuuni liittyen on kerrottava. Vaikka eihän sitä omia lapsia saa kehua tai niistä kirjoitella. Tai ylipäänsä ei kai sitä mistään pitäisi kirjoitella. Tai olla onnellinen jostain. Tai siis ainakaan sanoa sitä ääneen. Mutta äsken mä vaan niin ilahduin ja oon vielä niin fiiliksissä, että kirjoitan siitä tännekin. Huomenna en ehkä kirjoittais mutta spontaanius on mun toinen nimi.

Mutta, että siis kävin äsken meidän lähikaupassa. Ja siinä sitten Oivariinin ja maitopurkin piippauksen välissä aivan out of blue kassatäti totesi, että kyllä teillä on sitten mukava ja hyväkäytöksinen poika. Että kyllä se on aina niin kohtelias täällä kaupassa käydessä. No huh, että mun mieltä lämmitti. Nimittäin ei ole ihan itsestään selvää, että teineistä tulee palautetta ja nimen omaan positiivista sellaista. Ja tämänkään kaupantädin ei olisi ollut mikään pakko ottaa asiaa puheeksi. Mutta olenpa iloinen, että kertoi. Tuntui tosi kivalle ja päätin, että seuraavalla kerralla kun mun mielestä on aihetta antaa hyvää palautetta vähän vieraammallekin niin sanon sen ääneen enkä vain hymistele mielessäni.

Sen pituinen se oli tämän päivän rivit. Huomenna töitä duunia ja sitten valmistaudutaankin vappuun. Vapusta varmaan pakko ainakin muutama rivi kirjootella ja kuva postata. Ainakin kommentoitava onnistuiko sima, homemade!? Heippa.

vappupallo - check.

Kaikenlaista

Jos kaik on mänt -tunnelmat oli viime blogissa niin ne aatokset kyllä jäi kun pääsi lataamaan vähän mökki- ja ystäväenergiaa. Sitä ei tarvitse kuin mökkitielle kurvata niin askel tuntuu heti keveämmältä. Noin niin kuin suurimmaksi osaksi. Kyllähän me tyttöjen kanssa siinä tiluksia tallatessa todettiin, että hommaa olis ja pirusti. Eipä tuo mökin pihapiiri aivan itse itseään hoida ja 1970-luvun rakennuksetkin kaipaavat ylläpitoa vaikka toki sitä vuosikymmenien aikaan on tehtykin. On se niin, että ukki ja isä ovat paljon mökin hyväksi tehneet. Mutta nyt olisi meidän nuorempien aika ottaa hoitovastuuta. Tuntuu vain, että se sama viisaus ei yllä aivan tähän polveen saakka. Onneksi isä on montaa asiaa opastamassa ja toivottavasti koulii tyttärestään vielä neuvokkaamman mökkiläisen.

Tiedän paikan armahan

rauhallisen ihanan.

Siel on olo onnekas,

elo tyyni suojakas

Mutta siis jos paikka rauhoittaa niin kyllä ystävien tapaaminenkin lisää elinvuosia. Ellei sitten taas toisaalta skumpan juonti vähennä niitä? Nääh, plussalle jäädään. Mutta kyllä taas moni asiaa tuntuu helpommalta kun niitä on saanut vähän porukassa märehtiä. Ihanaa kun joku kuuntelee ja ymmärtää. Ja vaikka ei niin edes ymmärräkään niin ne ainakin osaa esittää, että munkin ajatuksissa on jotain ideaa <3.

Tänään on ollut laskujenmaksupäivä. Hyi. No mutta siihenkin voi jotenkin psyykata itsensä. Ennen laskunpinon esille kaivamista kun vetäisee death by thrusters cf-treenin niin ainakin jonkin verran endorfiinia viipottaa kehossa ja mieli on ehkä hieman vastaanottavaisempi. Ja sitten voi ostaa laskujenmaksusuklaata. Fazerin toffee rocksia vedellessä 500e laskut Jyväskylän Energialle tuntuu melkein saatavilta. Melkein. Ja sitten kun välillä jaloissa käy pyörimässä joku nelijalkaisista niin niiden rapsuttelu ammentaa lisää mielihyvähormoonia. Se on muuten tutkittukin juttu. Enemmin tosi kuin toi suklaahommeli.

Ehkä vähän noista elukoista vielä tähän loppuun. Kun ne niin hyvää mieltä tuovia vain onkin... Hilla oli yön aikana oksentanut matolle. Just juuri sille kivalle jonka kuva mulla jossain blogin alussa onkin. No saahan sen pestyä ajattelin. Stay calm. Mutta sitten kun hain pesuainetta kodinhoitohuoneesta niin potkasin matkalla kuollutta päästäistä. Eiks kaikilta löydy kuolleita päästäisiä kodinhoitohuoneesta. Ainakin kaikilta kissallisilta? Siinä sitten kääräsin kiireissäni poloisen jyrsijän talouspaperiin ja vein kuistille ja ajattelin, että heitän sen roskiin töihin lähtiessä. Olkoon se nyt hänen seremoniansa ajasta iäisyyteen. Töihin sitten lähtiessä olin jo unohtanut koko jyrsijäcasen ja fillarin selkään hypätessä huomasin, että ompas satula kastunut sateessa. Mutta onneksi kuistilla oli talouspaperimytty jolla kuivata ettei paperia sisältä asti... Siinä pyyhkäistessä sitten huomasinkin, että tapaamme jälleen mr. päästäinen. Ja taas lennettiin kaaressa. Rest in peace. Ja anteeksi, että kuivasin sulla mun pyöränsatulan.

Mauwahtavaa.

Känkkäränkkäpäivä

Joku on valkoisen kanin perässä nyt niin hermo kireenä. Turhautunut. Ja levoton. Nämä päällimmäisenä. Kaiken pahan alku ja juuri on viikon liikuntakielto. Ja bonarina on the aika kuukaudesta. Töissä ollut kiirettä ja säätöä ja tuntuu nyt vaan, etten saa aivoja narikkaan ilman hikitreeniä. Perskuta. Mä en saa mitään aikaiseksi. Hohhailen vaan. Ei hyvä.

Jo aamulla töissä tuntu,

että banskuillakin on parasta ennen -päiväys

mennyt vasta mun jälkeen

Ja ruokahaluhan ei ole kadonnut mihinkään. Eihän se koskaan. Kaksi kertaa elämässäni on ollut ajanjaksot jolloin ruokahalu on kadonnut. Mutta muutoin ääntä kohden. Ja tuntuu, että tällä viikolla kun ei ole liikkunut, ai olinhan mä maanantaina vielä treeneissä, niin on paisunut sata kiloa. Vähintään. Ja kaikki voimatkin on kadoksissa. Miu.

Oikeastihan mä en todennäköisesti ole lihonnut - ainakaan sataa kiloa. Ja varmaan pikku breikki treeneistä tekee ihan hyvää. Siitä muuten tulikin vielä mieleen mikä kanssa ärsyttää. Toi CF tunneille ilmoittautumissysteemi. Sä näät ketkä muut reippaat käy tekemässä treeniä ja sä voit katsella niiden tuloksia samalla kun itse makaat sohvalla. Itsesääli on mahtavaa.

Ihan kun olisi pikkuriikkisen olo nyt helpottanut kun sai tähän meuhata. Kotiväelle on aika turha avautua näinkin suurista elämän haasteista. Mutta joskus se kuulkaa on vaan pirun pienestä kiinni kun oikein hormonimyrskyn silmään osuu.

Huuda tuuleen.

Tänään oli muuten nätti päivä. Aurinko sulatteli viimeisiä lumikasoja pihasta ja sai hypätä viimein haravan varteen. Ja jätskii omassa pihassa. I love kevät. Ja huomenna mä pääsen mun rakkaiden, vuosikymmenien takaisten *hitokseen ollaan vanhoja* tyttökamuleiden kanssa mökille. Siinäpä sitä sitten maailma taas paranee. Ja mä niin luulen, että niilläkin on ollut päiviä kun kaikki on vaan ollut niin pilalla.

Miksei Hillakaan

rakasta mamiaaaaa

Home alone

Vielä menneeseen viikonloppuun palaten vaikka tässähän on maanantaikin jo melkein selätetty. Sain - jouduin - sain olla koko viikonlopun itsekseni. Tai toki olihan mulla elukkaperhe seurana.

Näitten kanssa ei käy aika pitkäksi

Mä tykkään hernemaissipaprika sekoituksesta. Siis sellaisesta pakastesetistä. Muuthan meillä kotona ei todellakaan taas tykkää joten nyt kun sain olla oman elämäni masterchef  niin mähän tyhjentelin pakasteita joka evääseen. Se, että sekoitus maistuu ruoassa niin pussin loppuja on kätevä käyttää myös silmäpusseihin. Vaikka ei se kyllä enään oikein kovin toivotulla tavalla toimi. Voi niitä aikoja kun pussit olivat vain tilapäisiä mutta nyt ovat muuttaneet meikäläisen naamaan - 4 good!

Jotain muuten muitakin ikääntymisen iloja on tullut tällä viikolla vastaan kuin silmäpussit. Mä joudin käymään kesken cf-treenien neljä kertaa vessassa. Ei passaa vissiin enään ponnistella.

Urheilua kun sivuttiin niin kävin sunnuntaina kokeilemassa miltä juoksulenkki maistuu pitkästä, about 10kk, aikaa. Päätin, että juoksen niin hitaasti kun mahdollista ja pidän sykkeen mahdollisimman alhaalla. No joo. Keskisyke nousi yli 150 ja kuuden kilometrin kohdalla jalat väsähti. Ei kuitenkaan niin paha kun ajattelin. Ehkä pelastus oli hidas vauhti. Viime keväänä huitaisinkin kylmiltään 10km ja se oli aivan karseeta ja eipä sitä sen jälkeen sitten juostukaan. Saas nähdä milloin hölkälle seuraavan kerran, ehkä tällä viikolla ehkä kesemmällä.

Sen verran viikonloppuna oli luppoaikaa näköjään, että tyhjensin astiakaapin sisällön ja järjestelin muumimukeja hyllyille eri systeemeillä. Sävyjen mukaan, hahmojen mukaan, sekalaisessa järjestyksessä... Oikeesti. Muumimukit on symppiksiä. Välillä on törkeen vaikea valita mistä kupista juomansa hörppää.

Ai niin kävinhän viimein siellä kampaajallakin. Mitta jäi entiselleen mutta sain kyllä aika kivan uuden sävyn, tyylillä Balayage. Vähän niinkö Beyoncella tai jotain. Kiitos Marko ja Velvet JKL. Marko kyllä tuntee tän pehkon oikut. Tämä asiakassuhde on muuten kestänyt jo pitkälti yli toistakymmentä vuotta. Hyvä kampaaja on löytö!

New hair nine lives

Viikonloppu meni nopeasti - niinhän se aina tekee. Kiva oli hiippailla itsekseen mutta saihan noi poijjaatkin jo tulla. Kääk nyt alkaa Greyn Anatomia. Pitää mennä. Aivan paras sarja!

Kasvunpaikkoja

Yllättäen. Kesken huolellisen matkaeväiden asettelun astiaan. Suolaiset kyyneleet. Kastui banaani, kastui korvapuustit ja kurkkuleipä. Mun pieni lapsi lähtee yksin junalla kaverin luokse Helsinkiin. Ei kenenkään meidän perhetutun tai ystävän luo. Hänen, lapseni oman kaverin luo. Kyllähän mä luotan, pojat pärjää, ovat tolkun nuoria. Mutta miten on niin vaikea päästää. Itkenkö mä vain itseäni. Mä en ehkä olekaan enään se universumin siistein tyyppi. Katsotaan perheellä joku leffa ja tilataan pizzat ei välttämättä ole loputtomiin se kiinnostavin vaihtoehto.

Voi mennä päiviä, että mun on annettava vaan olla. Vastaukseksi on riitettävä joo joo, en mä nyt jaksa, älä kysele. Mun pitää oppia olla hiillostamatta. Antaa tilaa kun tarvitaan mutta antaa ymmärtää, että olen paikalla kun tarvitaan. Eipä ole aina helppoa. Eihän se ole helppoa olla nuoruudenkaan kynnyksellä. Tai olla vanhempi.

Osta muroja. Onko mun tilillä rahaa? Monelta tuut? Laitako mun tilille kympin? Sain kokeesta ysin. Tuutko hakeen? Sain plussan hissan tunnilla. Siirsitkö jo? Tuo jotain hyvää. Jos tekstareihin on luottamista niin johonkin äitiäkin vielä tarvitaan.

Jospa nyt kuitenkin kuivaisin kyyneleet ja hiljentäisin pään sisällä soivan maan korvessa kulkevi lapsosen tie -korvamadon.Varmastihan tässä kelvataan leffaseuraksi vielä pitkään. Ja vastahan mun kainaloon kimpsahdettiin koska sä oot vaan paras äiti. Pojilla on varmasti Helsingissä tosi kiva viikonloppu, aurinkoa on luvattu ja scoottaus spotit odottaa reilaajia (mä oon niin skenessä, inessä).

Hauskaa Helsinkiä poikaseni. Olkaa varovaisia mutta pitäkää kivaa. Rakastan eniten.

Oliks sulla mitä?

Jumppasali

Olipas mukava meno Muuramessa Jumppasalin avajaisissa tänään. Vaikka kevätkin pisti parastaan ja aurinko paistatteli lähes pilvettömältä taivaalta niin jumppaajat olivat kuitenkin liikekannalla. Enkä tuota yhtään ihmettelekään. Rentoon ja lämminhenkiseen tapaan tarjolla oli sikermiä eri tuntien tarjonnasta. Ja vetovastuussa oli tutut luotto-ohjaajat ja muutama itselle uudempi kasvo.

Päivässä olisi ollut tarjolla myös mm. mindfulnesia joka olisi kyllä kiinnostanut mutta oma aikataulu ei antanut myöten. Lisäksi paikan päällä tehtiin kehonkoostumusmittauksia joidenka tulokset ovat aina perin mielenkiintoisia. Mulla ei vaan tänään ollut yhtään sellainen päivä, että olisin halunnut tietää kuinka paljon sitä rasvaa nyt oikein on. Mutta sellaista se naisen elämä on. Joku päivä rasvan määrä kiinnostaa ja toisinaan sitten taas ei ;)

Jumppasali on vähän sellainen olohuonetyyppinen ratkaisu. Helppo mennä ja voi olla aivan oma itsensä. Jokainen vetää tyylillään ja ei tarvitse miettiä, että pitäisi istua johonkin tiettyyn muottiin. Jumpat ovat suht tiukkoja ja haastaviakin jos näin haluaa mutta silti aina voi tehdä oman kunnon ja jaksamisen mukaan - vaihtoehtoja liikkeille ja painoille on tarjolla.

Tsemppiä Jumppasalin tytöille isosti ja onnenpotkuja jatkoon. Tuolla asenteella ja osaamisella ei voi syntyä kuin hyvää jälkeä. Mä ainakin vilpittömästi voin suositella kaikille ryhmäliikunnasta kiinnostuneille. Käykää kokeilemassa ja todetkaa itse.