Hiljaisuus

Palataan vielä muutaman ajatuksen verran menneeseen viikonvaihteeseen, retriitti viikonloppuun. Oikeastaan en tiedä kyllä ihan tarkkaan mitä retriitti tarkoittaa mutta luulen, että hiljentymisellä on jotain tekemistä asian kanssa. Joka tapauksessa sain olla yksin, en yksinäinen mutta yksikseni. Mitä enemmän päiviä on takana sitä enemmän olen alkanut kaipaamaan rauhaa ja hiljaisuutta ympärille. Sosiaalinen minä on ottamassa vähän peruutusaskelia omiin nurkkiin vetäytyvän minän tieltä. Mihinkähän periferian pikkumökkiin vielä itsekseni joskus päädynkin? Mökin eukko vain kissa seuranaan – kantovesi ja puulämmitys.

Suht rauhallista ja hiljaistahan sitä kotosalla on noin muutenkin mutta nyt kun pojat olivat isä&poika kalareissulla (hiphei) niin oli kyllä hipihiljaista.  Ja kun vaativasti naukuva Roope-kattikin on siirtynyt ajasta ijäisyyteen niin kukaan ei oikeastaan ole huomiota vaatimassa.  Ja mitä lapseenkin tulee niin lähinnä viesti on täältäpäin - puhu mulle!!

ssh -muki kädessä = ympäristön kannattaa käyttää vain kirjastoääntä...

Yksinolemisen ja hiljaisuuden varjopuolena on vain se, että on liikaa aikaa ajatella.  Ette arvaa, mitä tilanteita, murehtimisen sekä pohtimisen aiheita 48 tunnin aikana voi kehitellä. Ettei pieni pää aivan ylikuumentunut niin koetinkin pitää itseni suht toimeliaana. Tosin perjantaina ei liiallisesta ajattelusta tarvinnut olla huolissaan sillä simahdin sohvalle puoli kahdeksan, siitä säpsähdys yöllä hereille ja ryömiminen sänkyyn. 12,5 h unta heittämällä. Zzzzzz. Eikös ole muuten ärsyttävää nukahtaa illalla sohvalle meikit naamassa ja hampaat pesemättä? Siitä matka kylppärin kautta sänkyyn tuntuu niin pitkältä ja kiviseltä. Ja pahimmillaan kaikkien naaman- ja hampaidenpesurituaalien jälkeen oletkin taas täysin hereillä kun viimein pääset vällyjen väliin. Missä se uni sitten on?

Jonkinlaisesta juttukaverinpuutteesta johtuen joutui herra Juustoleipä kuuntelemaan päivänpolttavia. Lähtiskö salille? Nyt vai vasta iltapäivällä? Mut jos siellä on liikaa porukkaa? Meniskö mökille? Mut mitenhän toi myrsky? No en mä oikeastaan olettanutkaan, että herra juustoleivästä olisi ollut yhtään sen enempää apua pohdintoihin kuin yleensäkään herroista tässä taloudessa. Se ei kuitenkaan nyökkäillyt ymmärtävänsä vaikkei olisi kuunnellut sanakaan. Vai nyökkäiliköhän se kuitenkin?

Äipälle kävin vähän juttelemassa ja huomasin, että keväinen äitienpäiväruusu kukki uudelleen kauniisti. Luulen vähän, että äiti tietääkin kaikki nää jutut mun kertomattakin. Arvelen, että maallisesta elämästä poistuneet ovat kuitenkin jollain tavalla täällä keskuudessamme.

Siivoaminen nyt on aika harvan lempipuuhaa. Mutta jollain tavalla se saa ajatukset pois kaikesta muusta ja rauhoittaakin... jossain määrin. Ja onhan se upeaa, että järjestys voi säilyäkin seuraavan vuorokauden aikana siivouksesta. Vaikka ymmärrän kyllä tuskan juomalasien palauttamisesta tiskikoneeseen tai likaisten sukkien viemisestä pyykkikoriin. Vaikka myönnettävä onkin, että jos makkarista olisi otettu kuva ennen siivousta niin vaatteet olisivat olleet rekin sijasta ullakonportailla ja tuolinselkänojilla. Ja siis nimenomaan mun vaatteet.

Hiljaisuuteen oman twistinsä toi viikonloppuna puhistellut Rauno-myrsky. Sisällä lämpöisessä oli oikeastaan ihan tunnelmallistakin kuunnella puhinoita ja ujellusta. Pihan tuulikellokin soitteli lusikoitaan aika villillä soundilla. Mutta toki harmi, että myrsky sai toisaalla oikeasti suurtakin vahinkoa aikaan. Että sehän ei ollut missään määrin tunnelmallista.

Myrskyn jälkeen on poutasää. Ja näinhän se oli nytkin. Sunnuntai oli oikeinkin miellyttävä loppukesän päivä. Ja mä olin saanut riittävän annoksen hiljaisuudesta. En millään olisi malttanut odottaa, että sain kotiväen takaisin ja pääsin kertomaan mitä kaikkea ä l y t t ö m ä n jännää viikonlopun aikana oli mulle tapahtunut - juustoleivät&siivoamiset. Hei kuunteletteks te...

Missä liikkuis?

Caramba ja terkut zumbasta! Olipa kyllä niin mukavaa ja hikistä settiä. Rennon keinuvalanteisia muikkeleita sali täynnä. Iloista rupattelua ja huulenheittoa, kontaktia asiakkaiden ja ohjaajan välillä. Ja jumppaa vetämässä itseoikeutetusti Minna - onhan se nyt vaan niin päällikkö lajissaan. Hitokseen nyt tässä kehua päräytän mutta tuntui vaan niin positiivisella tavalla toiselta kun nyt tässä muutaman viikon takaiset kokemukset eräästä ketjun salista kaupungissa.

Täällä ollaan nyt aivan tuuliajolla liikuntaharrastuksieni kanssa. Ja siitäpä poloiset tekin joudutte nyt osallisiksi. Mut tää "ääneen" pohtiminen on terapeuttista. Ja kiva, et joku kuuntelee :P

Lyhyesti siis olen käynyt nyt muutaman viikon itselle uudella salilla. Jumppatarjonta ihan ok, henkilökunta ystävällistä - kyllä. Mutta jotenkin niin liukuhihna hommaa... porukkaa salista ulos, uutta porukkaa sisään. Ei mitään ylimääräistä juttua kellekään. Täällä nyt vaan tasan tarkkaa jumpataan kun jumppaamaan on kerran tultu. Ja niin kai se tietty onkin mutta miu mau kun on tottunut toisenlaiseen salin ilmapiiriin. Ja se, että alkuun yritin hymyillä muille jumppareille pukkarissa ja ehkä tapailla myös jotain tervehdyksen omaistakin... niin se nyt osoittautui virheeksi. Ei moikkailla jos ei tunneta. No eipä tietenkään.

Mitähän sitä tekis? Mä haluun nyt käydä salilla. Nyt on salikärpänen puraissut. Haluis kuitenkin ryhmäliikkuakin. Pitää ehkä vaan antaa mahdollisuus tälle uudelle paikalle. Ja hei Sonja jos luet tätä niin oot iso bonus tässä uudessa salissa. Sonja on siis mun hyvä ystävä ja me nähdään nykyään niin harvoin mutta uuden salin ansiosta nähty enempi kuin aikoihin :)

Niin ai miks mä en sitten käy useammin Muuramessa. No siksi kun se on nyt kuitenkin vähän kaukana. Jos ei tarttis töissä käydä niin siltäkin osin elämä vois olla enempi lets go. Olkoon Jumppasali vähän kuin kirsikkana kakun päällä.

Ja mitä tapahtui crossfitille? On vaihtoaitiossa. Crossfit on siistiä ja koukuttavaa. Mutta myös ahdistavaa. Mun tapaiselle, kuitenkin pikkaisen kilpailuhenkiselle ihmiselle voi käydä inasen raskaaks - henkisestikin. Pitäis vaan ottaa tulokset ja mittaamiset rennommin. Töissä kun asioita mittaillaan ja tuijotellaan tuloksia ihan riittämiin. Liikunta sais toimia vastapainona. Ikävä on kyllä vähän sitä hikisen kumimaton hajua joka pakottaa sut äärimilleen. Ja sielläkin yleinen pöhinä ihmisineen on varsin hyvä. Vaihtoaitiossa vain siis.

Mut khyyl ollaan taas merkittävien asioiden äärellä. Joku voi ajatella, että hitto mitä hapatusta. Mutta tää on oikeesti tärkee juttu. Ainakin mulle. Jos en johonkin pääse purkamaan mun levottomuutta niin ei se ainakaan hyvällä tavalla heijastu elämän muihin osa-alueisiin.

Ei tästä nyt varmaan sen enempää. Katsellaan näin muutama tovi ja eiköhän ne rutiinit sieltä taas löydy.

Hei eihän mulla oo tähän nyt mitään kuvaa. Eiks blogissa pidä joku kuva olla - jos ei tekstiä jaksa lukea niin ainakin kuvat vilkaisee. Mistä te haluatte kuvan? Otetaanpas viimeisin kuva kännykästä. Mun uudet hienot korkkarit. Ja yökkärihousut. Sopivasti mikään ei taas liity mihinkään. Heippa.

Tosta kuvasta tuli muuten mieleen, että ainoa kohta mikä mun vartalossa joka ei oo niin, miten mä sanoisin kivasti, laajahko (?) on nilkat. Jos kysyttäisiin katugallupissa; hei päivää rouva, kertoisitteko mikä on paras kohta vartalossanne? Mä vastaisin varmaan nilkat. Oikeasti ne on ihan hyvät. Joo joo nyt mä lähden täältä sepostamasta. Saunan kautta sänkyyn. Heippa.

Golf

Lähde Muuramen Fysio-Centerin ja Jumppasalin asiakasiltaan golfaamaan. Jooo. Tällaisena nollasta sataan innostuvana ihmisenä tietenkin heti messissä. Mutta hetkonen siis ei etuliitettä -mini tai -frisbee. Vaan oikeaa golfausta! Enhän mä osaa! En mä tiedä golfista mitään? Mitä mä laitan päälle? Voiko sinne tulla jos ei ole Audin maasturia, pitääkö mun jättää citikka kaupan pihaan parkkiin?

Mutta mitä mä siis tiedän golfista? Sitä pelaa vain pikkaisen varakkaammat ihmiset? Golfarit ovat aina ruskeita? Golfissa pitää käyttää typerännäköisiä ruutuhousuja ja villaslipoverejä? Golfatessa jutellaan bisneksestä. Hörpätään birdiepullosta ja ajellaan hauskoilla golfautoilla. Vaikeeta sen täytyy olla. Ja sika kallista. Tiger Woods on se the golf mies.

Mutta ensimmäinen haaste oli siis vaatteet. Ei kai sinne nyt millään tuulipuvulla voi mennä? Pitääkö olla joku hiivatin aurinkolippa. Tuskin farkuilla? Mitkä kengät? Ja miten mä laitan mun hiukset. Ei juma miten ihminen voi olla tarvittaessa turhamainen. Mutta ihan sitten vaan kuulkaa rohkeasti hupparilla ja kangashousuilla paikan päälle. Ja en erottunut joukosta, en suuntaan enkä toiseen.

Paikalla oli meitä muitakin ei vielä green cardin omaavia. Rangella päästiin testailemaan lyöntejä Sippulanniemen Pron opastuksella - hyvä Tapio! Se ennakkoluulo, että golf on vaikeeta niin pitää kyllä paikkansa. Mailat viuhui kummasti, kuten ilmeisesti oli tarkoituskin mutta eri asia oli sitten osuiko palloon. Mutta sen muutaman kerran kun tutilta (mä niin osaan termit) pallo singahti niin tuntuihan se hyvältä. Lyöntien lisäksi päästiin myös puttailemaan ja se kyllä tuntui enemmän mun hommalta kun pitkät kaaret. Mutta lähipelihän se onkin joka ratkaisee.

Kentällä oli aika paljon lapsiakin pelaamassa. Oikeasti se voisi ollakin aika mainio harrastus nuorillekin. Liikkumista raittiissa ilmassa. Kerran kun ostaa välineet, vaikka just käytetytkin niin niillä pääsee hyvin alkuun. Eikä ne jäsen- ja pelimaksut nyt niin tähtitieteellisiä ollut kun olin kuvitellut.

Hymy herkässä puttikisan voittajilla

Mikä kisa se olis jos palkintoja ei jaettais.

Parituntinen meni hujauksessa. Hetken jopa kuvittelin, että maila oli mun hallussa. Mutta siis vain hetken. Täytyy myöntää, että hieman alkoi hahmottamaan mihin kohtaan palloa kannattaa lyödä ja millaisella voimalla - ei vain huitoa epätoivoisesti. Varmasti kiva laji - huteja ja osumia. Samanhenkisiä ihmisiä, raitista ulkoilmaa ja silmää miellyttäviä viheriöitä. Miksipä siis ei. Mut ehkäpä sitten joskus eläkkeellä.

Ilta-auringon laskiessa huristelin pikku kärrylläni pois k l u b i l t a. Vastaan tuli mies jolla keikkui golfbagissa sellainen mailansuojapehmonukke, vaimikäsenyton, joka oli laiskiainen. Se oli niin siisti. Mä haluun sellaisen. Se vois olla tässä eka steppi.

Kiitos Fysio-Center ja Jumppasali tästä mahdollisuudesta! Todennäköisemmin kuitenkin törmätään jumpassa kun viheriöllä. Tai eihän sitä koskaan tiedä.

Yhden markan Roope

Aika on eron ja jäähyväisten. Saattelimme tänään kissavanhuksemme sateenkaarisillalle.

Sillan toisella puolella ei ole enään kipuja. Aistit ovat taas valppaina. Katkarapuja on tarjolla joka aterialla. Tapaat varmaan Eemelinkin - pääsette taas myllyttämään.

Kiitos, että olit osa perhettämme kaksikymmentä vuotta. Pentuna olit selvästi altavastaajana kun vanhempi (ja huomattavasti läskimpi) Eemeli pöllytti sua. Muutaman kerran putosit Mäki-Matissa ikkunasta. Ja eräänä juhannuksena otit irtioton meistä kaikista ja palasit vasta syyskuussa. Tosin minkkipyydykseen jumittuneena. Kestit kun koirat muutti meille. Olit kuitenkin niiden pomo. Kestit vielä Masa nulikkaakin vanhuutesi päivillä. Sanoit ettet voi sietää sitä. Mutta en voinut olla kuulematta kun kehräsit kun nukuitte yhdessä läjässä. Anteeksi kuin heitin sua öisin tyynyllä kun huusit ruokaa. Olit mukanamme vielä mökilläkin. Heikentyneestä olemuksestasi huolimatta pyyhkäisit rantaan niin, että pusikot pöllysivät. Teräsvaari. Ja sellainen teräsvatsa - ei ollut mitään niin tulista, etteikö sitä olisi voinut pölliä ja vetää viiksikään värähtämättä.

Uskon ja toivon, että kaikki yhdeksän elämääsi tuli käytettyä tyylillä ja täyttäen kissanelämän tarkoituksen. Ikävä on jo nyt. Tassunjälkesi on ikuisesti sydänmessämme.

Nuku hyvin Örpe - viimeinen merirosvo

Lepopäivä. Kirjaimellisesti.

Mitäpäs sitä nyt sitten kuuluu? No tämä päivä on mennyt ainakin niin hohhaillessa. Mitään järkevää en ole kyllä saanut aikaiseksi. Ja vaakatasoon olen itseni heittänyt aina kuin vain on ollut mahdollista. Voi olla, että pikkaisen eilisillä kesäjuhlilla saattaa olla vaikutusta tähän horisonttiasentoon pyrkimisellä. Ei sitä vaan enään kannattais valvoa yli kymppiuutisten. Mutta olipas kyllä mukavat juhlat siippani veljen viisikymppisillä. Vanha mies jo sekin (: Kiva kun ihmiset jaksaa ja viitsii juhlia järjestää. Täälläkin vähän painetta asian ympärillä loppuvuodesta nasahatavien pyöreiden ympärille. Party or not to party.

Ruokaperäset

Kaupungin parhaat kevätkääryleet löytyy satamasta.

Pandakin sannoo, että syö vaan sinä tyttö suklaata, syö.

Killien kanssa katsottiin vähän naisten rugbya Riossa

Hillan kanssa  vähän rauhallisempi lenkkitahti

Ja jo se on taas korvallaan.

Eipä tää viikko onneksi kokonaan ole mennyt vain pötkötellessä. Ollut vähän sellainen testiviikko liikunnan suhteen. Kävin spindessä. Joo oli hyvä. Hikoilin kuin pieni porsimo mutta oli mahtavaa olla vain ajattelematta mitään ja paahtaa menemään. Sitten kävin pumpissa. Ei ehkä niin hyvä. Pumppaamista. Jooga oli 5/5 ainakin tarpeellisuuden näkökulmasta. Mun pyllistävät koirat kiristi niin pirusti akillesjänteistä ja nilkoista ja kaiken maailman pehmeät laskeutumiset alustalle olivat kyllä sellaisia tumpsahduksia. Mutta jotakin tällaista kehonhuollollista kyllä tarttis. Sit kävin ihan salillakin punttipenailemassa. Ihan kivaa. Lähinnä tein crossissa opittuja juttuja enkä uskaltanut koskea muihin härveleihin. Tosin suosittelusta johtuen tein sellaisella kelkkajutulla, vai mikä prässi se onkaan, yhdenjalan kyykkyä ja kyllä muuten kävi persaukseen. Meni perille. Au au au.

Jotain jatkumoa liikuntaharrastuksen suhteen tarttis päättää. CFssä on ehkä nyt vähän tauon paikka. Jos maltan. Jotain liikuntaa kuitenkin tarvitaan. Nimittäin näin syksyn korvalla reppuasia on taas ajankohtainen niin lapsella mutta valitettavasti äiteelläkin. Mun reppu nimittäin on jo hankittu. Vaivoin pitkin kesää kasvatettu ja mielelläni siitä luopuisin. Mumps mumps.

Tein todella herkullisen näköisiä hopeatoffeepoppareita... eheheh.

Eipä kukaan meinannyt uskaltaa edes maistaa näitä linnunlöysiä..

Aina ei voi onnistua.

Ensi viikolla tosiaan alkaa koulut. Ihan hyvä kyllä mun mielestä. Tulee taas kuri ja järjestys tähän arkeen. Mitenhän tuo meidän herran kasvion teko... tässä olisi nyt kaksi päivää aikaa saada se valmiiksi. Kun aikaahan on ollut vain koko kesä.

Olikohan pihlaja mukana kasviotehtävässä?

Täytyy kysyä mummilta - taitaa olla eniten perillä tästä projektista.

Tsemppiä kaikille koululaisille arjen aherrukseen. Kesäloma se on taas ensi vuonnakin. Ja muistetaan me autoilijat, että pikkukoululaisia, ja toki isompiakin, on jälleen liikenteessä. Turvallista koulumatkaa.