Onhan se viikon paras hetki kun perjantaina survasee jakkupuvun peltikaappiin ja ampaisee konttorin hämäristä ulos. Mä niin siivoan, teen hyvää ruokaa, otan päikkäreitä, soittelen kavereiden kuulumiset, oon mun perheelle tosi kiva, vien koirat pitkille lenkeille ja todellakin urheilen molempina päivinä.

Ensimmäinen epäilyn siemen alkoi kuitenkin itää jo ruokakaupassa. Onhan suorastaan amatöörimäinen virhe mennä perjantaina viiden maissa pyörimään automarkettiin ilman ostoslistaa, vatsassa vain aamupäivällä vedetty lounas. Siinä kun raahailee kauppakasseja, kissanhiekkapusseja ja vessapapereita jäisellä parkkipaikalla niin enään ainoa asia mikä on varmaa on se, että haluaa kotiin.

Ja nyt näin sunnuntaina, sohvatyynyjen välissä, kaiken tärkeän ajatustyön lomassa tuumii myös sitä mites se viikonloppu sitten oikein menikään. Nukuttu joo - se nyt on kiveenkin kirjoitettu. Siivottu kyllä, ainakin sen verran, että perhepiirin pystyi kutsumaan poikaseni nimpparikaffeelle.

Koirat pääsi kunnon lenkille - mahtavaa kun aurinkokin näyttäytyi. En todellakaan urheillut. Jumppakassi oli pakattuna eteisessä mutta se ei ihan vielä välttämättä riitä. Pikkaisen kuitenkin kehonhuoltoa mobbailemalla - reidet aivan juntturassa. Jumppamaton fiiliksestä tykkäsi myös meidän Hilla.

Perheelle olin varmaan semikiva. Kummityttö oli yökylässä - kaikki yhtä suurta perhettä. Ystävien kuulumiset hoitui vain somemaailmassa. Siitä suurin miinus. Ja ostinhan mä kivat uudet tennarit. En olis kyllä välttämättä tarvinnut. Mutta oli alessa, oli sydämmiä, paistoi aurinko ja oli hyvä myyjä.

Viikonloppu tuli tarpeeseen ja täytti tarkoituksensa. Maanantain pystyy ottamaan vastaan. Sunday monday happy days... Heippa.