Missä liikkuis?

Caramba ja terkut zumbasta! Olipa kyllä niin mukavaa ja hikistä settiä. Rennon keinuvalanteisia muikkeleita sali täynnä. Iloista rupattelua ja huulenheittoa, kontaktia asiakkaiden ja ohjaajan välillä. Ja jumppaa vetämässä itseoikeutetusti Minna - onhan se nyt vaan niin päällikkö lajissaan. Hitokseen nyt tässä kehua päräytän mutta tuntui vaan niin positiivisella tavalla toiselta kun nyt tässä muutaman viikon takaiset kokemukset eräästä ketjun salista kaupungissa.

Täällä ollaan nyt aivan tuuliajolla liikuntaharrastuksieni kanssa. Ja siitäpä poloiset tekin joudutte nyt osallisiksi. Mut tää "ääneen" pohtiminen on terapeuttista. Ja kiva, et joku kuuntelee :P

Lyhyesti siis olen käynyt nyt muutaman viikon itselle uudella salilla. Jumppatarjonta ihan ok, henkilökunta ystävällistä - kyllä. Mutta jotenkin niin liukuhihna hommaa... porukkaa salista ulos, uutta porukkaa sisään. Ei mitään ylimääräistä juttua kellekään. Täällä nyt vaan tasan tarkkaa jumpataan kun jumppaamaan on kerran tultu. Ja niin kai se tietty onkin mutta miu mau kun on tottunut toisenlaiseen salin ilmapiiriin. Ja se, että alkuun yritin hymyillä muille jumppareille pukkarissa ja ehkä tapailla myös jotain tervehdyksen omaistakin... niin se nyt osoittautui virheeksi. Ei moikkailla jos ei tunneta. No eipä tietenkään.

Mitähän sitä tekis? Mä haluun nyt käydä salilla. Nyt on salikärpänen puraissut. Haluis kuitenkin ryhmäliikkuakin. Pitää ehkä vaan antaa mahdollisuus tälle uudelle paikalle. Ja hei Sonja jos luet tätä niin oot iso bonus tässä uudessa salissa. Sonja on siis mun hyvä ystävä ja me nähdään nykyään niin harvoin mutta uuden salin ansiosta nähty enempi kuin aikoihin :)

Niin ai miks mä en sitten käy useammin Muuramessa. No siksi kun se on nyt kuitenkin vähän kaukana. Jos ei tarttis töissä käydä niin siltäkin osin elämä vois olla enempi lets go. Olkoon Jumppasali vähän kuin kirsikkana kakun päällä.

Ja mitä tapahtui crossfitille? On vaihtoaitiossa. Crossfit on siistiä ja koukuttavaa. Mutta myös ahdistavaa. Mun tapaiselle, kuitenkin pikkaisen kilpailuhenkiselle ihmiselle voi käydä inasen raskaaks - henkisestikin. Pitäis vaan ottaa tulokset ja mittaamiset rennommin. Töissä kun asioita mittaillaan ja tuijotellaan tuloksia ihan riittämiin. Liikunta sais toimia vastapainona. Ikävä on kyllä vähän sitä hikisen kumimaton hajua joka pakottaa sut äärimilleen. Ja sielläkin yleinen pöhinä ihmisineen on varsin hyvä. Vaihtoaitiossa vain siis.

Mut khyyl ollaan taas merkittävien asioiden äärellä. Joku voi ajatella, että hitto mitä hapatusta. Mutta tää on oikeesti tärkee juttu. Ainakin mulle. Jos en johonkin pääse purkamaan mun levottomuutta niin ei se ainakaan hyvällä tavalla heijastu elämän muihin osa-alueisiin.

Ei tästä nyt varmaan sen enempää. Katsellaan näin muutama tovi ja eiköhän ne rutiinit sieltä taas löydy.

Hei eihän mulla oo tähän nyt mitään kuvaa. Eiks blogissa pidä joku kuva olla - jos ei tekstiä jaksa lukea niin ainakin kuvat vilkaisee. Mistä te haluatte kuvan? Otetaanpas viimeisin kuva kännykästä. Mun uudet hienot korkkarit. Ja yökkärihousut. Sopivasti mikään ei taas liity mihinkään. Heippa.

Tosta kuvasta tuli muuten mieleen, että ainoa kohta mikä mun vartalossa joka ei oo niin, miten mä sanoisin kivasti, laajahko (?) on nilkat. Jos kysyttäisiin katugallupissa; hei päivää rouva, kertoisitteko mikä on paras kohta vartalossanne? Mä vastaisin varmaan nilkat. Oikeasti ne on ihan hyvät. Joo joo nyt mä lähden täältä sepostamasta. Saunan kautta sänkyyn. Heippa.