Joulu on jo takaovella

Lanttulaatikosta ei herahda vesi kielelle. Fazerin sinistä ei tarvitse lähteä hakemaan kymppiuutisten jälkeen koska kaapit ovat sitä täynnä. Vyötäröltä saa napakan otteen. Pahviroskis on yli äyräiden. Ja havunneulasia löytyy saunasta saakka. Ainakin näistä tietää, että joulu on ohi. Ja ihan hyvä niin. Ensi vuonna sitä sitten taas odottelee, tuskailee joululahjojen ja sen oikean joulutunnelman löytämisen kanssa.

Ihminen on sitten vain kummallinen otus. Jouluakin voi suorittaa, kaiken pitää olla niin täydellistä. Vaikkei sellaista ole edes olemassakaan. Tai jos olisi niin olisiko edes kiinnostavaa? Itse olen onneksi oppinut vähän hölläämään. Elämä on opettanut. Vaikka silti myönnän, että kauppaan unohdetut valkoiset hyasintit ja muutos aattoillan ohjelmassa meinasi laittaa pyryttämään.

Hyvä ystäväni joutui jouluna vakavan paikan eteen terveydentilansa kanssa. Onneksi uhkaava suunta kääntyi parempaan mutta pysäytti jälleen ajattelemaan. Parane pian M! Useasti onkin, että tarvitsee ensin ravistella isolla kädellä ennen kuin ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää. Elämä on tässä ja nyt - juuri niin epätäydellisenä kuin se onkin.

Mutta pois tämä syvällisyys ja takaisin hömppäosastolle. Ja siihen, että olihan joulussa paljon mukavaakin. Ei tarvinnut olla töissä. Oli pahi.. rakas suku ympärillä. Se pikkuinen mutta rakastettava. Ruoka maittoi. Päikkärit sitäkin enemmän. Sai lukea ja katsella leffoja. Kävin salilla tekemässä tilaa kinkulle - ällöttävää eikö? Keli nyt oli syvältä mutta pikkaisen edes lunta. Oikein oli lupsakkaa vaikkei ollut niitä hyasintteja... Mutta se harmittaa, että Jäätävä seikkailu päättyi. Mitä sitä nyt sitten katselee aamunpuuron ohessa? Pakkasfestival!!

Ja lopuksi vanha suomalainen sananlasku; ei blogia ilman kuvia.

Masa ja kummat joululiperit.

Joulupukki ja joulusiivoamattomat magneetit.

Malttamaton Hilla

Malttamaton pappa

Pukki muisti, että missäs Roope kissa?

Onneksi edes lakanoissa ja <3 messä

Epätäydellisen täydellinen
saksalainen joulukurkkukuusenkoriste.

Howdy ho!

Ensi vuonna seuraavan kerran. Mukavaa vuodenvaihdetta! Varovasti nakkien ja rakettien kanssa. Pakenen mökille.

Oi kuusipuu

Joulukuusen hakeminen suoraan metsästä on kuulunut perinteisiin lapsuudesta saakka. Ja kovin helpolla en tästä(kään) perinteestä ole valmis tinkimään. Lapsuuden kuusenhakureissuista muistaa valkoiset hanget, Paten karvalakin, jalkorätit ja maailman suurimman rukkaset, metsän tuoksun ja äärettömän turvallisuuden tunteen.

Vuosikymmenien aikana asiat muuttuneet ympärillä mutta kuusi säilynyt keskiössä. Säät ovat vaihdelleet vesisateesta ja vihertävistä sammalmättäistä lumipeitteeseen. Perinne on istutettu puolisoon, silloiseen korvarenkaiseen lökäpöksyyn. Joka varmaan olisi mieluummin kuunnellut isänsä Mazdassa Wu Tang Clania kun rämpinyt mun kanssa metsässä. Mutta kaikkeen tottuu :D Lapsuuden vilpittömän tunteen on saanut osaltaan takaisin taas oman lapsen kautta. Tuo punaposkinen toppahaalariin puntattu pötkylä joka könynnyt metsäpolkua perässä. Se sama kaveri joka tänä päivänä liian vähissä kamppeissa, rähinä verkkareissa, mukisematta metsänlaidalla mukana. Ehkä ostettu kuusi välttäisi hänelle mutta empaattisesti ajatellen, että juttu on tärkeä äidille.

Koirillekin hauska juttu. Näin ovat kertoneet. Hulluin reissu on varmaan ollut se kun mukana on ollut, nyt jo edesmennyt, Eemeli kissa. Kissa!!

Kuusenhakureissu on tärkeä. Kuusen on oltava aito. Ja ehkä tässäkin pätee sanonta, että tärkeintä ei ole päämäärä vaan matka. Kuusi ei loppuen lopuksi koskaan mikään varsinainen kaunotar ole ollutkaan...

Perinnettä päästiin toteuttamaan kuluneena viikonloppuna. Tällä kertaa pikkuinen kuusi kuistille.

On onneksi mistä valita. Ja mahtavaa kun lunta!!

Hillaa kiinnosti muutkin hommat...

...olisko tässä?

Hänelle mökiltä poistuminen on aina yhtä epämieluisaa

Loistavasta piilopaikasta huolimatta kotiin lähtö oli väistämätön

Tällainen sitten juhla-asussaan

Reissun päätteeksi löysi itsensä helposti sohvalta kynttilän tuikkeesta...

suu täynnä kuusivaahtokarkkeja.

Sydämessä joulumieli

Sen pituinen se. Lopussa voisi tosin olla tarinaa kaatuneista kuusista. Kuusessa roikkuvista kissoista. Mystisesti kadonneista kuusenjaloista. Vesilammikoista parketilla. Kahdesti perätysti rikotuista kuusenkynttilöistä. Äkäisistä aviomiehistä Prismassa juuri ennen sulkemisaikaa. Nyt koko joulu on pilalla - ylikierroksilla käyvistä perheenäideistä. Mutta ei. Jouluntaika on sellainen! Mukavaa joulunodotusta! Vain seitsemän yötä.

Masa ja joulukortit

Miu.

Ja mikäs täällä on meininki?

Joulukortteja siis.

Mutta, että toi risu...

se sai kyllä meikäläisen huomion.

Ai hei.

En varsinaisesti ollut pöydälle tulossa.

Ajattelin, että jos yhdessä askarteltais?

Koko perhe - kissaa myöten?

Selvä - en tule pöydälle, en pudottele tavaroita.

Ja myönnetään - erikeepperi tassuissa voi olla ikävän tuntuista.

Meen leikkiin kissanleluilla *niin kuin ne mua oikeesti kiinnostais*

Joulunodotusterkuin Masa.

ps. kortit ihan okei. Tosin mulla olis ollut parempiakin ideoita.

Berliini

Das freut mich dich kennenzulernen. Ja muutama muu tarpeellinen fraasi mitä kouluajoilta mieleen jäänyt. Mutta Berliinissähän pärjää englannilla. Berliinissä johon tykästyin kovin ja josta seuraavassa muutama sana kuvineen. Aikaisempi kokemus Hampurista ja jostakin pikkukaupungista, jonka nimeä en edes muista, ei vuosikymmenien takaa niin älyttömästi Saksan puolesta puhuneet. Mutta nyt kyllä vallan voin liputtaa.

Berliini tarjoaisi kyllä paljolti kaikkea mutta pari päivää mahdollisti vain pintaraapaisun. Suloinen sekamelska; köyhää, vaurasta, boheemia, ekologista, suvaitsevaista mutta rasismin varjo ympärillä. Loisteliaat ostoskadut, KaDeWe - Euroopan toiseksi suurin tavaratalo aivan mielettömine herkkuosastoineen. Jouluvalot, gluhweinin tuoksuiset joulumarkkinat. Runsasta turkkilaisväestöä kiittäen hyvää döneriä. Ja muuta saksalaista perinneruokaa - söimme siis italialaisessa ravintolassa, intialaisessa, Hard Rock cafessa - eli ei wurstin wurstia.

Totuus tarua ihmeellisempää. Familytime.

Jouluvalojen kimmellyksestä kimmelsi kyllä kyynelkin silmäkulmassa. Juutalaismuseo sekä holokaustin monumentti muistutti pysäyttävästi Euroopan historian häpeästä. 6.000.000 juutalaista.

Muslimit, kristityt, juutalaiset - lopulta olemme kaikki samoja

Itä- ja länsi-Berliinin vuosina 1961-1989 jakaneesta muurista on vielä pätkiä jäljellä muistuttumassa kahtiajaosta.

Berliinissä paistoi aurinko tosin viima teki säästä purevan. Lentomatka on positiivisen lyhyt. Ruoka ja juoma edullisempaa kuin kotona. Ihmiset ystävällisiä. Historiaa, kulttuuria - populaarikulttuuria; Alma oli muuten samalla lennolla - keikka Berliinissä. Metro hallittavissa, kohtuuhintaista liikkua. Berliinin maratooni - kuka sellaisesta sitten.

Tykkäsin. 5/5. Jawohl!

Valot päälle

Pikkujoulujen jälkeinen aistiärsykkeinen olotila ohjasi Clas Ohlson myymälään tekemään valaisevia hankintoja. Että en olisi ohimon jomotusta ja tuskan hikistä olotilaani tunnistanut niin sukkuloin hyllystä toiseen ja uskottelin tarvitsevani ostoskorillisen valaisevia tuoteartikkeleja.

Kotiin pääsin pillimehun ja jimipatukan tarjoaman energian voimin ja lapsekkaan malttamattomana virittelemään hankintoja. Tosin purin kaikki pakkaukset ja pussukat sängyn päällä ja ajattelin, että oikaisen hetkeksi. Reippaan tuntisen päästä heräsin lamppu ja pakkausroskien alta. Väsytti varmaan. Onneksi pikkujoulut on vain kerran vuodessa!

Mutta sitten valaistumaan. Illasta tuli sädehtivä. Tosin herkistelevän päivän kruunasi parin tunnin kyynelkanavatulva. Mielensä pahoittaja ja siihen perään Greyn anatomia olivat ne mitä se tällä kertaa vaati.

Valon teemalla jatkettiin näin sunnuntainakin, sopivasti ensimmäisenä adventtina. Nyt on hyvä rauhoittua joulun odotukseen, kotoilla ja taputella duunienkin osalta vuosi pakettiin.

Tunnelmallista adventti-iltaa kaikille. Peace and love.

Hämäränhyssyä

Hohhoijaaa. Kyllä tää on yhtä pimeässä töpsöttämistä ollut viime ajat. Ei ole ollut virtasta blogiakaan päivitellä. Vaikka niin on maailmalla tapahtunut ja aika on mennä tepsutellut eteenpäin.
Tuli Trumpistakin sitten presidentti. Voi olla, että huonompikin juttu. Mutta aika vähän pysytyn aiheeseen kantaa ottamaan. Jälkeläisenikin on sitten saanut rippikoulukutsun, käynyt jumalanpalveluksissa pyhäaamuisin. Aika uusi juttu meidän perheessä. Talvikin se jo näyttäytyi hetkeksi. Sen verran, että mihinsäootpiilottanutsenhiivatin -lumikolan kerkesin kaivaa varaston perukoilta ja pihan sillä tuupata. Mutta tuolla se nyt nojaa vesisateessa seinän vierustalla. Vanhin kummilapsista täyttää ensi viikolla kahdeksantoista. En tajua missä välissä se on kasvanut. Pelkääjänpaikalla treenattiin vähän pimeässä ajoa. Ja vastahan mä vedin sitä pulkassa perässä. Sniif. Ja oli tässä isänpäivääkin. Hurrei kaikki iskät. Mulla on kiva iskä. Saan olla kiitollinen. Ja veikkaisin, ettei toi lapsukaisenikaan omaa isäänsä lähtisi vaihtamaan. Ne on aika samiksia.

Asioita siis tapahtuu. Mutta sitten kuitenkaan ei paljoa mitään. Netflix on ottanut erävoiton Elixiasta. Orange is the new black, stranger things ja viimeisempänä Gotham City. Kaipais muuten vinkkejä muista hyvistä sarjoista? Anyone? Niin ja tietty Moderni perhe - katsottu on. Vaikka oon kai mä nyt sohvasta peffaani liikkumaankin nostanut vaikka kumma vetovoima sillä silti on. Siis sohvalla ei peffalla.

Elukkaporukalla pyyhkii ihan samaa, hämmentävää, rataa. Tosin Hillalla on nyt just juoksut. Aika rasittavaa. Mutta oon koettanut lohduttaa sitä, että tiedän kyllä tunteen. Ei ole aina helppoa olla tyttö. Ja Masa se rakastaa Hillaa yli kaiken. Ne on niin liikkiksiä kun pötköttelevät yhdessä. Masa hiivatti vaan käy heittelemässä alas mun kaikki sisustushommelit. Laitoin kivat mustikanvarvut maljakkoon ja odottelen josko saisin niihin kukkia. Mutta saan nostaa ne joka aamu takaisin veteen kun joku nostellut ne maljasta ulos. Lienee juuri hänen kulkureitillään. Ja valkoinen kiva naalinapakettu, josta viimeksi kirjoitin, on tuhannen kappaleina Mustankorkealla. Ja söpikseltä kurrelta on toinen silmä pois ja osa häntäkarvoista. Nyt makeasti oravainen makaa sammal vuotehella ulkolyhdyn sisällä. Sinne ei hallin eikä Masan hammas yllä.

Tässäpä näitä. Joulu lähestyy. Pikkureissukin lähestyy. Ja kampaaja... joskus blogissa ääneen arvoin tukanleikkuuta. No nyt käy vähiin tän harjaksen päivät. Mä niin haluaisin sellaisen kivan ranskattaren chick polkkiksen. Vaikka tiedän kokemuksesta, että lopputulos on enemmänkin suomalainen joulukuusi -tyyppinen... Mutta vaihtelu kun niin virkistäis. Katsellaan. Heihei nyt.

Marraskuu

Voi tätä ilon ja onnen päivää. Ei tartte pimeälle kotikadulle kurvata kun naapuri on asetellut tutut ja turvalliset kirkkaansiniset kausivalot nättiin myttyyn puun oksalle (ei oksille). Valoa pimeyteen - sitähän tässä tarvitaan.

Ja sisällä kotona ei tarvinnut montaa hetkeä hengitellä kun arvasin mistä on kyse... Väliovi kiinni luonnollisestikin - ettei vaan vedä. Valoja ei missään päällä. Ja sängyllä pötköllään, villakaulaliina kaulassa, pahaa miesflunssaa poteva suomalainen mies. Onhan tää aihe vähän kulunut ja klisee mutta onhan se vaan joka kerta niin hämmästyttävää. Älä pistä valoja päälle. Onko täällä joku ikkuna auki? Mulla on oikeasti tosi huono olo. Mulla on jo harhojakin vai hypitkö sä asiasta toiseen? (Ei ole harhoja, saatan - because I can). Tuotko peiton. Köhköh. Missä meillä on kuumemittari?

No mutta tästäkin selvitään mitä todennäköisemmin hengissä.

Pikkaisen pitää kyllä itsekin tsempata, että tästä pimeydestä selviää hengissä. Ja täähän on vasta alkusoittoa... No mutta mä luulen, että tästä talvesta tulee luminen. Kohta on kaunista ja valoisaa, mukavaa talvisäätä. Ja ihana ihana joulu on viidenkymmenyhden päivän päässä. Ja pikkaisen kun jaksaa vielä odottaa niin jouluradio starttaa ja adventtina kaivan viimeistään ulkovalot meidänkin puskiin. Tosin en sinisiä. Sitä odotellessa voi poltella kynttilöitä ja fiilistellä joululehtien tarjoamia ihania tunnelmia.

Niin ja odotellessa voi vähän syödä suklaatakin. Ai mitä - eiks näitä saa ostaa kun vasta jouluna? Ehkä mä syön jo etukäteen kiintiön täyteen ja jouluna sitten viileästi; joo kiitti mutta mulle ei maistu.

Ihania tunnelmia tarjoili eilen Harmoonissa Säästöpankin tilaisuudessa Hanna Sumari. Sisustus- ja askarteluvinkkejä jouluun. Mitä silmäkarkkia!! Niin kivoja ideoita! Ja parasta se, että ei tarvitse toteutukseen hankkia sen kummempaa härpäkevarastoa. Ulkoa kaisloja, sammalia, kiviä ja oksia sekä havuja. Ullakolta vanhoja kenkiä, ulos unohtuneita penkkejä. Mahtavaa, että luonnonmukaisuus huomioidaan kodin sisustamisenkin maailmassa.

Mäkin toissa viikolla keräilin vähän sammalia ja ajattelin niistä jotakin kötöstellä. Vein ne saunaan sanomalehden päälle kuivumaan. Mutta meillähän siis on kissa ja mitäpä luulette, oliko seuraavana päivänä lehden päällä sammalia. Eipä ollut. Sammaleet ja mullat olivat pitkin ja poikin murustettu ympäri saunaa. Mutta Masalla on varmasti ollut niin siistiä. Mulle hommattu tällaista mauwahtavaa leikkimatskuu...

Muutenkin noiden elukoiden (pätee pikkulapsiinkin) kanssa somistelu vaatii omat huomionsa.
Mä virittelisin kynttilöitä joka huoneeseen ja joku kynttiläpoliisi kulkee mun perässä ja puhaltaa ne sammuksiin. Ja kaikkien pikkutavaroidenkin suhteen vois käyttää vähän harkintaa. Mä tykkään oikeidenkin elukoiden lisäksi sisustuksessakin kaikista eläinhahmoista...

...ja niin tykkää meidän karvakorvatkin. Seuraavien kuvien naalinapakettua on yks sun toinen käynyt vähän pudottelemassa, haistelemassa ja märästä karvasta päätellen maistelemassakin.

Mä vaan katson...

Joo ei pysty kyllä yhtään sanoo miten toi tossa on...

Kokeillaanpas keittiön pöytää... vai onks tuollakin joku jo stalkkaamassa?

Nyt heipat. Valoa kohti. Lunta odotellessa. Joulua odotellessa. Tai vaikka ihan tässä hetkessä eläessä.

Loppuun kissakevennys. Masa ja itsestään rullaantuvat matot.

Kotona

Kun luomisen tarve iskee ei se katso paikkaa, ei aikaa. Yksi ilta olin jo peiton vetänyt korville kun päätin, että terassinpöytä on haettava sisälle. Ei huomenna, ei viikonloppuna, vaan nyt. Nyt vaikka se sattui olemaan päivän yhdestoista tunti. Kantoapua ei nyt salamana tullut mutta suhteellisen nopeasti tajuttiin, että kyllä se pyjamahousuinen Reinotossuinen nainen tuolla meidän pimeässä pihassa on ihan tosissaan.

Tuoreeltaan kun märkä puupöytä oli poikittain keskellä olohuonetta, niin hetken saatoin ajatella, että jospa me takaisin se pihalle... Mutta varmoin elkein, epäröintiä näyttämättä pöytä alkoikin istumaan olkkariin kuin hansikas käteen. Tai miten hyvin nyt pihakalusteet yleensä sisälle sopii. Tosin vanha, hiivatin painava, puusohva oli nyt pikkaisen se tuolileikin kaveri joka jäi ilman jakkaraa. Erään kasvoilta oli kyllä luettavissa, että sohvaa me ei nyt välttämättä yöllä aleta kantelemaan ympäri taloa. Ja kun menin vielä myöntämään, ettei mulla ollut hajuakaan mihin se edes laitetaan.

Sohva löysi kyllä paikkansa (seuraavan vuorokauden puolella tosin). Ja mainion paikan löysikin. Meidän ns. työhuone, vai pitäisi sanoa varasto, on ollut pitkän ajan täysin laiminlyötynä. Kahvakuulia, levypainotankoja... ja niillä on jumpannut - kuka? Niinpä. Huoneen suurin käyttötarkoitus on ollut scootti- ja rullalautojen kompliitien kasaushuone. Grippiteipit ja skedetarrat on tarttuneet sukanpohjiin ja kuinka hiivatin monta kuusiokulma-avainta yhteen talouteen tarvitaan? Mutta nyt huone saa palvella taas alkuperäistarkoituksessaan ja sohva luo viimeisen silauksena. Ja ei hätää, pojille on kyllä vasta siivottu autotalli, oikein sopiva man cave lautojen kasailuun.

Tarkkasilmäisimmät saattoivat huomata puutarh... siis olohuoneen pöydällä peltirasian. Se on meidän uusi kaukosäätimien säilytysrasia. Kaukosäätimet, nuo erittäin rumat kapistukset, eivät riko enään pöydälle aseteltua kauniiden esineiden sommitelmaa. Pikkaisen vaatii ehkä totuttelua nimiltä mainitsemattomilta, Onnilta ja Santerilta, laittaa säätimet laatikkoon mutta kyllä se siitä kun pikkaisen tsemppaa.

Kaukosäätimet ovat ulkonäkönsä lisäksi muutenkin niin tuskastuttavia. Mähän en saa yksin ollessani tyyliin telkkaria edes päälle. Ensin pitkästä tv päälle, sitten lyhyestä digiboksi, sitten hdmi-kanavan valinta... ei juma. Ikävä vanhaa Asaa ja tulis hanurijumppa kaupan päälle.

Mutta vielä rasiasta. Löysin äidin tavaroiden joukosta vanhan peltilaatikon jossa alun perin ollut makeisia mutta äiti käyttänyt korurasiana. Joitakin korujakin oli vielä tallessa ja mukavat puuhelmet jätinkin pöydälle koristeeksi. Joku voisi nyt ajatella, että puuhelmet vs kaukosäätimet... mutta ajatelkoon vain.

Viimein kun olin päässyt pitkän taantumuksellisen kauden jälkeen tuunaustiloihin niin pakkohan tästä oli ottaa kaikki ilo irti. Vaaterekki olkkariin ja siihen killuttimia. Clas Ohlson ei ole ollenkaan pöllömpi myymälä. Rekkiripustus hieman ehkä hakee vielä viimeistä asuaan mutta jotain tämän tapaista siihen tulee...

Loppuun ajattelin, että nappastaan joku kiva kuva musta ja elukoista uudelleen herätetyn työhuoneen puusohvalla poseeraten. No näin hyvin onnistui. Onneksi olin kuitenkin panostanut noin nätteihin vaatteisiin... heippa.