keskiviikko 25. tammikuuta 2017

Kuumetta

Kuumetta. Ei mitään matkakuumetta, vauvakuumetta tai asuntokuumetta vaan ihan rehellistä influenssakuumetta. Tänään päivä 6 meneillään ja en tätä peliä jaksais kyllä enää yhtään.

Viime viikon torstai antoi vähän viitteitä, että jotain tällaista voisi olla tiedossa. Menin fillarilla töihin ja tuli niiiiiin kuuma ja Taulumäen päälle päästessä olin varma, että tulee noutaja. Perjantaina sitten kellottamaan lukemia.

Muita juonenkäänteitä tapahtui myös perjantaina kun puoliskoni toi yllätyksenä retkiluistimet. Tässä huomio kahteen juttuun; retkiluistimet = olin toivonut kovasti paljon, yllätyksenä = joku aika sitten märisin "miks kukaan ei koskaan tee mitään yllätyksiä mulle, kun mä vaan toisille".... Eli olin siis ikiikikiitollinen luistimista ja siitä, että ehkä mua olikin kuunneltu. Mutta aika pian tajusin sen, että nyt tämä rouva ei kyllä mihinkään luistelemaan pääse. Ja tajusin myös sen, että lauantaille oli luvattu täydellistä aurinkoista ulkoilusäätä. No ei se mitään. Päpäpäpäpäpäpäpä.



Joskus kamalana, mutta niin inhimillisenä ihmisenä olen oikein puristavassa arjessa toivonut, että hitsi kun tulis joku pikkuflunssa. Vois jäädä kotiin, syödä jätskiä ja katsella sarjoja Netfliksistä.

No mutta eihän se oikeasti niin mene. Eihän sitä kipeänä jaksa tehdä yhtään mitään. Oon ainakin vain nukkunut viimeiset kuusi päivää. Ja kuume aiheuttaa aika huomionsa vaativan lihassäryn. Että vähän voisin miettiä mitä toivon. Jatkossa jos vaan sitä lottovoittoa.

Sen verran kuitenkin olen silmiä pitänyt auki, että katsoin Trainspottingin pitkästä aikaa. Miksi? No sepä se. Ei olisi kyllä kannattanut. Sehän on ihan kauhee. Se vauvajuttu, ja sitten se yksi kaveri joka on kunnon tyyppi mutta alkaakin narkkaan ja kuolee. Ja sitten se ärsyttävä kuuma-Kalle joka mättää kaikkia turpaan. Elokuva alkoi ärsyttämään mutta oli pakko katsoa loppuun kun en muistanut kuinka se loppuu. Aivan loppuratkaisu nyt oli ehkä ihan ok ja hymyilytti, että Spud sai myös osansa saaliista. Herätti kyllä tunteita, mikä tarkoituskin. Edinburgh näyttäytyi kyllä leffassa sellaisena rotankolona. Muutaman kerran kaupungissa käyneenä niin täytyy sanoa, että eri mestoilla ollaan oltu :D

Eipä tässä sitten muuta. Pysykäähän terveenä. Ja katsokaa vaikka viikonloppuna joku muu ysärileffa. On niitä viihdyttävämpiäkin kuin Trainspotting.




maanantai 9. tammikuuta 2017

Uusi vuosi - uusi pää - uusi seinä

Hei. Ja hyvää alkanutta vuotta 2017!


Nooan kanssa vähän vedettiin yhteen ajatuksia elämästä vähemmällä ja enemmällä karvalla. Nooasta tuli viime kesänä aivan puliveivari. Ja vähän saman tyyppistä oli tässä itsellänikin, toisin eri syistä, eli karvaa lyhennettiin päästä aika mitalla. Nooan mielestä ratkaisu oli hyvä. Kesä oli tosi kepeä vähemmällä massalla. Tosin nyt hän on jälleen oma pörreä turjakkeensa. Mäkin voisin sanoa, että homma keveni. Mahtavaa että jokin tässäkin kropassa voi keventyä. Vähän ehkä urheillessa kaipaa turvaponnaria mutta eipä se kyykyn syvyyteen vaikuta kuinka paljon niskassa liuhuu. Vaihtelu virkistää ja onpahan taas jotain projektia - hiustenkasvatusprojektia :P


Nooa kesällä aika pulina.
Kesäääää. Mä en kestä.
Naps.
No turning back.
Lapseni näkemys mun uudesta luukista oli tää
ihmeperheen daami... Brother from another mother.
Äh.

Uusi vuosi toi tullessaan uuden pään lisäksi uutta seinäpintaakin. Nyt tarttee laittaa tapettiiii... Vanhat kujeet kylläkin siinä mielessä, että kun aletaan remppaan niin sit aletaan remppaan.

Kuvittelin, että lasikuitutapetti on suoraan saatanasta (sori) mutta tällä kertaa sen kanssa pärjäsikin. Irrottamishommassa nimittäin. Sillä välin kuin pääurakoitsijani suhasi marketeissa hakemassa välineitä tapetin irrottamiseen niin pikku rouva olikin sitten repinyt jo tapetit alas. Tosin siinähän kävi niin, että tulin suoraan jumpasta kotiin vielä treeni kamppeissa ja pikkaisen nihkeällä olemuksella. Kun tajusin vähän raapaistuani, että tapettihan irtoaa niin enhän mä malttanut kuin repiä sen alas... Olis tietty voinut käydä laittamassa vähän pidempää hihaa päälle... Lasikuitupöly hikisessä ihossa ei nyt niin kauhean kivalta tuntunut. Mutta enhän mä huomannut pistelyä ennen kuin lopetin kun olin niin innoissani...


Se kun vähän selkänsä kääntää niin joku on ehtinyt jo repiä alas
puoli seinää...

Vastavärinä keittiön toiselle seinälle.
Kiva kun mulla on näin turvalliset ja neutraalit valinnat...

Jotain ehkä tarttis tehdä...



valmis!!

Tapetti on musta tosi kaunis. Ja ilman mitään järjetöntä vääntöä se saatiin seinällekin. Kyllä mä hattua nostan tolle puoliskolle joka lähtee näihin hommiin mukaan. Eihän sitä oikeasti kiinnostais yhtään. Tai en mä tiedä... kai sekin lopputuloksesta tykkäs. Tollanen mummola. Bakteeritapetti.

Pahoitteluni muuten, että nämä mun kuvat täällä kanin perässä ovat mitä sattuu laadultaan. Jotenkin oon just niin hätäinen, että töräytän ne paikalleen kun hommat voisi tehdä huolellisemminkin. Vähän lupasin itselleni tälle vuodelle, että teen jotain tän kuva probleemin suhteen. Jatkui tämä kirjoittelu tai ei. Muuta en oo luvannut. Ootteks te?