Valkoisen kanin perässä

Blogin kirjoittaminen on musta kivaa. Yllatyyys. Kirjoittaisinko muusta syystä? En. On kiva, että jopa joku tätä lueskelee. Tai siis enemmän kuin kiva. Ennemminkin hästäksyrän. Tiedän ainakin, että mun isä lukee tätä, anoppi lukee ja muutamat kaverit. Mut oon mä saanut kivaa palautettakin ja se jos mikä kannustaa jatkamaan tätä hommelia. Olisihan se kiva jos lukijoita olisi aivan älyttömästi. Niin, että eläisin tällä. Aamuisin heräisin rauhassa, söisin aamiaista, kuljeskelisin yökkärissä ja sitten jossain vaiheessa kissa sylissä kirjoittelisin. Ehkä ottaisin vähän päikkäreitä, kävisin urheilemassa ja jossain vaiheessa kirjottelisin taas lisää... wakey wakey rise and shine. Back 2 reality! Tekstit ovat kun tilkkutäkki, vähän kaikenlaista... vähän eläimistä, vähän liikkumisesta, vähän elämästä yleensä, vähän sisustamisesta, reissuista. Ja valkoisen kanin perässä - mitäs hiivattia se sitten tarkoittaa? No se tulee Liisa Ihmemaasta katsos. Mun elämä on vähän kun olisin seurannut kania sen pesäkoloon, pudonnut ja vähän ehkä kolauttanut päänikin. Ehkä meidän kaikkien elämästä löytyy Irvikissa, Tyylistyllerö, Hatuntekijä ja Hertta Kuningatar. Lukekaa satu.

Viikonloppuna olin mökillä. Maistui jo kesälle. Vaikka Ristinselältä puhalteli aika napakka pohjoistuuli. Kasasin kesän ensimmäisen kukkakimpun. Hitsi miten terapeuttista puuhaa. Järveen uskalsi meidän pesueesta 1/3. Ja se en ollut minä. Juhannuksena sitten.

Lauantai-iltana päätettiin lähteä vähän ihmisten ilmoille ja päädyttiin retkelle Muuramen keskustaan uuteen Halpa-Halliin. Myymälässä ei lauantaina pikkaista vailla kahdeksaa ollut oikeastaan ketään muita kuin me. Ja hitsiläinen siellähän on vaikka mitä valikoimissa. Suklaapatukan ja urheilusukkien lisäksi löysin meille olkkariin pöydän. Joo-o. Sellaisen pikkupöydän.

Melkein kaikki eläimet halusi käydä posettaan uuden kapistuksen kanssa. Mutta eikö ookin hieno! Niin ovat sulassa sovussa Porvoosta hankittu hienosteleva nahkainen lepakkotuoli ja Halpahallin skandinaavisen muotoilun linjoja jäljittelevä lehtikori vai olisko ollut jopa pyykkikori. Mutta ei kerrota kellekään.

Sunnuntaina mulla pikkaisen jäi päälle toi mööpeleiden asettelu. Mun vakaasti piti lähteä pikku hölkälle mutta sitten hikipäässä duunasinkin aivan muuta. Työhuoneen rautasohva oli saatava ulos. Pihaan. Pikkaisen hommaa hankalotti se, että sohva ei mahdu ovesta ja mun inspiraation vimmassa ei vaan pysty alkaan purkamaankaan sitä osiin. Mutta onneksi tavaroita voi siirrellä ikkunastakin. Ajoitus oli tärkeä. Eli kun S ajoi nurmikkoa niin se ei kuullut mun järjettömiä valmisteluja ja viaton, syytön mun suunnitelmiin oleva lapsukaiseni ei arvannut mitä tuleman pitää kun huutelin, et tuutko nostaan mun avuks yhden jutun... yhden sohvan yhdestä ikkunasta. Hää kyllä teki työtä käskettyä mutta totesi kyllä, että iskä ei varmaan tiedä tästä...

Lopputulos oli ihan okei. Ei ehkä niin hyvä kun kuvitelmissani ajattelin. Mutta takaisinkaan soffaa ei kyllä kukaan olisi roudannut. Täytyy ostaa siihen patja vielä ja jotain kivoja tyynyjä. Nyt löytyi vaan autotallista jotain vanhoja hyljättyjä. Ulkona on vaan niin hiivatisti siitepölyä, että mitenhän toi homma toimii käytännössä... yöksi aina tyynyt sisälle - ei jaksais.

Kyllähän siinä pötköttelee. Varsinkin viikon päästä kun alkaa kesälomalomalomalomaloma (: