Puolan terveiset

Where the story begins... aika moni meistä tietää sen lomatunnelmoinnin lentokentällä, poissaolovastaus työmeilissä, ylihintainen piccolopullo kaadettuna lasiin, punaista uutta huulipunnaa ja korotettu luottoraja - täältä tullaan maailma! Sellaistahan se hyvin pitkälle on. Ainakin tyttölöiden reissut - josta näkövinkkelistä tämäkin kirjoitus.

Tosin mun lähtöjä hieman koettaa vesittää lentopelko. Kuinka pahana - riippuu seurasta, nautitun kuohuviinin määrästä ja edellisistä kokemuksista. Toisinaan olen aika paniikissa, roikkunut viikkokausia ennen reissua Euroopan lentosää ja tuhoisammat lento onnettomuudet nettisivuilla. Mutta toisinaan ihan reippaana tyttönä painellut koneeseen. Toki varmistanut, että lentokoru on mukana. Pikkaisen kurkistanut kapteenin suuntaan, että näyttää kokeneelta mutta ei liian vanhalta, ei väsyneeltä ja että, ääni on varma ja hereillä... ei mikään pelikaanilensiturbiiniin -hahmo. Nyt ei ollut kuitenkaan tarkoitus tarinoida lentopelosta vaan pikkaisen raottaa Puolan antia... Ja hyvin meni lento pikkaisella vanhan kaluston potkurikoneella...

Kohteena Gdansk, satamakaupunki Itämeren rannalla, Puolan toiseksi suurin kaupunki. Itselle täysi mysteeri - kuten koko Puola. Tiesin ennestään, että toinen maailmansota on alkanut Puolasta, Nalle Luppakorva on puolalainen ja, että veljeni on seurustellut joskus puolalaisen tytön kanssa. 

Mutta nyt mä tiedän nää;

Gdanskin vanhakaupunki on todella kaunis. Koristeelliset kapeat talot ovat kuin karkkeja.

Kaunista, vähän rähjäistä, upeasti entisöityä, sympaattista, vanhaa, pikkaisen boheemia. Monenlaisia kahviloita, baareja. Hyviä makuja. Pikkaisen auringonpaistetta. Aikaa - ihmisiä voisi vain katsella loputtomiin.

Kaiken ihastelun keskellä ajattelemisen aihetta antoi Euroopan Solidaarisuus museo. Keskus vei meidät toisesta maailmasodasta tähän päivään. Kertoi Lech Walesan, telakkatyöläisestä presidentiksi, merkityksestä Puolan historiassa. Euroopan maiden suhteista vuosikymmenien saatossa. Sodasta. Rakkaudesta. Ihmisoikeuksista. Sorrosta. Epäoikeudenmukaisuudesta. Rauhasta. Solidaarisuudesta.

Kannattaa käydä.

Sopotissa noin vartin junamatkan päässä Gdanskista päästiin tuoksuttelemaan merta. Lyhyen tuttavuuden perusteella oikeinkin mukava kylpyläkaupunki. Vähän ehkä Pärnun henkinen. Voisin kuvitella, että kesäisin aika kansoitettu. Nyt aurinko näyttäytyi hetkittäin mutta pilven taakse piilouduttua täytyi turvautua villapaitaan. Kotiin jääneet bikinit ei kaivellut yhtään. Mutta, että kesällä varmaan meno on kuin Rivieralla konsanaan. Sopotissa rannalta löytyy Euroopan pisin puulaituri. Että sen lankkuja pääsi astelemaan niin täytyi jokunen zloty pulittaa... mutta elämä on.

Paska reissu mutta tulipahan tehtyä. No ei ollut. Pisteet Puolalle. Lyhyen lentomatkan päässä paljon kiinnostavaa - mun mielestä kannattaa mennä. Paikan päällä oli helppo kulkea. Niin näppärästi sujautettiin Gdankista Sopottiin junalla vaikkei konsonanttiyhdistelmistä ota Erkkikään selvää.

Eriasia onkin sitten löytää kotomaassa lentokenttäbussilla autoparkkiin. Pikkasen reissussa rähjääntyneenä tunnelmaa nostaa kummasti kun ajelee bussilla muutaman kerran eri parkkipaikkojen ja kentän väliä. Ja tomtom lentää ikkunasta ulos siinä vaiheessa kun liittymä Lahden moottoritielle on aivan väärässä paikassa kun tullessa. Aivanaivanaivan. Kiitos matkaseurasta <3 olihan se!