Äiti

Äiti. On kestänyt vuosia, että olen pystynyt sanomaan sanan ääneen. Tai olen kyllä käyttänyt sanaa äiti, onhan se yksi kauniimmista sanoista. Mutta sanoa äiti niin, että kuulen itseni sanovan sanan. Kutsuen, odottaen saavani vastausta. Mutta vastausta ei tule. Ei enään koskaan.

Äidin kuolemasta on yksitoista vuotta. En sure joka päivä, pystyn puhumaan asiasta itkemättä. Mutta varjo sydämmestä ei katoa koskaan. Aika auttaa, tottahan sekin. Paljon on muistoja jotka kantavat. Oikeasti olen kuitenkin tosi katkera, surullinen ja vihainen siitä, että juuri minulta otettiin äiti pois. Liian varhain. Äitiä kaipaa veljeni. Isäni puolisoaan. Lapseni mummoaan. Katkera olen varmasti lopun ikäni. Se onkin oikeastaan ainoa asia josta olen toisille aidosti kateellinen. Ei muiden onni ole minulta pois mutta ystävien puuhat äitiensä kanssa, lapsenlapsien mummot - herkkä paikka.

Toki olen ikionnellinen rakkaista ihmisistä keitä minulla on. Te tiedätte keitä te olette. Ja kuinka paljon välitän.

Olkaa kiitollisia äideistä elämässänne. Tiedän, että äitisuhteet ovat erilaisia; monimutkaisia, hyviä ja vähän kehnompia. Äitejä, lapsia on niin montaa erilaista kuin on meitä ihmisiäkin. Äiti on kuitenkin aina äiti.


Hyvää syntymäpäivää sinulle äiti.

Hyvää äitienpäivää.

Kirjoittelin näitä ajatuksiani täällä mökillä.

Mökillä äiti on läsnä enemmän kuin missään.

Väkevässä maassa, puiden oksilla, tuulen mukana.

Ja tämä kauhtunut kylpytakki. Äidin vanha.

Oli kovassa käytössä kun minua koitettiin pitää tyytyväisenä

40 vuotta sitten (: