Epämukavuusalueella

Olin viikonloppuna elämäni ensimmäisissä (ja viimeisissä) crossfit kisoissa - tiimikisoissa. Kyllä kuulkaas olin paniikissa. En muista ihan hetkeen jännittäneeni mitään niin paljoa. Mähän en todellakaan ole mitään cf-kisailijamateriaalia jo ihan numeroidenkaan valossa (ikä,paino,maksiminostot,nopeus, mitänäitänyton) mutta ajattelin, että kun kerta jotain järjestetään porukalla, leikkimielistä (n o t) kisailua niin onhan se kohteliasta osallistua.

Ehkä siinä vaiheessa kun alkoi tulla ohjeistusta siitä, että muistakaa syödä kunnolla, juoda vettä ja nukkua riittävästi alkoi pikkaisen tuntumaan, että nyt saattaa olla tosi kyseessä.

Kyllä mä siinä vaiheessa kun painolevy kainalossa lähdettiin kipittämään pitkin Ailakinkatua mietin, että eihän tästä hengissä selviä. Kovaa settiä oli mutta homma saatiin pakettiin. Ja näin jälkikäteen olenkin erittäin tyytyväinen, että uskalsin kuitenkin osallistua. Kultaa ja kunniaa ei siis tullut mutta henkinen voitto todellakin. Ja siinä mielessä itsestäni tosi ylpeä, että uskalsin astua omalta mukavuusalueelta pois.

Ja se, että kokemus oli kuitenkin niinkin positiivinen - niin kiitoksen ansaitsee crossfit40100 -sali, kisailijat ja kannustajat.

Jos jotain kiinnostaa, että mitä kisassa puuhattiin

niin tässäpä lajit

On tässä lähiaikoina muutkin meillä asuvat joutuneet hieman epämukavuusalueelle. Meidän Nooasta tehtiin kesäpossu. Turkki sai lähteä ja tilalle saatiin jotain puudelin, leijonan ja porsaan välimaastosta. Alkujärkytyksestä toivuttuaan Nooa on kuin nuoret pennut konsanaan. Ei paljon läähätellä ja tassu nousee lenkillä aivan toiseen malliin. Ja uusiutuva luonnonvarahan turkkikin on - viimeistään talvella nallukka on takaisin.

...ja näin kirmaa possu ja possu kirmaa näin.

Hillakin erittäin vahvasti epämukavuusalueella

- tuoksuu aivan epämukaville

grilliherkuille :P

Mun piti viikonloppuna käydä ostamassa orvokkeja mutta pe olin niin jäässä tulevien kilibailujen vuoksi ja lauantai menikin kuten edellä kerroin ja sunnuntaina oli pakko sitten ottaa vähän lepiä. Tai kävin mä vähän zumbailemassa, että sai vähän jumeja auki. Aika hyvin on nimittäin selkä ja takareidet juntturassa. Mutta siis siinä päiväunien välissä ihan vain kokeilin autolla liikkeellä olevalle Santerille ehdottaa, että et sitten millään viittis käydä mulle Viherlandiassa... Ja voi juma - hää vallan suostui. Jonkun mummelin kanssa olivat sitten orvokkihy llyillä tehneet valintaa. Ei saanut olla nuupahtaneita, niitä pieniä, ei liikaa sinisiä mutta kuitenkin kaikkia eri värejä... Ja ihan varmasti ei oltu mukavuusalueella. Mutta niin vaan kukkaispoika tul kotiin oikeat horsmat peräluukussa.

Tämän tarinan opetus lienee se, että parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Tai sitten se, että kannattaa joskus vain poistua sieltä omalta mukavuusalueelta... Tässä ääneen manasin, että ei ollut mitään hauskaa kirjoitettavaa niin perheeni kehotti lisäämään tähän nauhoituksen pätkän mun laulua. On kuulemma hyvinkin huvittavaa johonkin pisteeseen saakka... nyt vaan jonkin verran häiritsee lätkän mm-finaalin katsomista mun keittiössä lauleskeltu Päivät seutuvilla Päijänteen.... Hyvä Suomi! Suomi voittoon! Voihan Känädä.