Kaikenlaista

Jos kaik on mänt -tunnelmat oli viime blogissa niin ne aatokset kyllä jäi kun pääsi lataamaan vähän mökki- ja ystäväenergiaa. Sitä ei tarvitse kuin mökkitielle kurvata niin askel tuntuu heti keveämmältä. Noin niin kuin suurimmaksi osaksi. Kyllähän me tyttöjen kanssa siinä tiluksia tallatessa todettiin, että hommaa olis ja pirusti. Eipä tuo mökin pihapiiri aivan itse itseään hoida ja 1970-luvun rakennuksetkin kaipaavat ylläpitoa vaikka toki sitä vuosikymmenien aikaan on tehtykin. On se niin, että ukki ja isä ovat paljon mökin hyväksi tehneet. Mutta nyt olisi meidän nuorempien aika ottaa hoitovastuuta. Tuntuu vain, että se sama viisaus ei yllä aivan tähän polveen saakka. Onneksi isä on montaa asiaa opastamassa ja toivottavasti koulii tyttärestään vielä neuvokkaamman mökkiläisen.

Tiedän paikan armahan

rauhallisen ihanan.

Siel on olo onnekas,

elo tyyni suojakas

Mutta siis jos paikka rauhoittaa niin kyllä ystävien tapaaminenkin lisää elinvuosia. Ellei sitten taas toisaalta skumpan juonti vähennä niitä? Nääh, plussalle jäädään. Mutta kyllä taas moni asiaa tuntuu helpommalta kun niitä on saanut vähän porukassa märehtiä. Ihanaa kun joku kuuntelee ja ymmärtää. Ja vaikka ei niin edes ymmärräkään niin ne ainakin osaa esittää, että munkin ajatuksissa on jotain ideaa <3.

Tänään on ollut laskujenmaksupäivä. Hyi. No mutta siihenkin voi jotenkin psyykata itsensä. Ennen laskunpinon esille kaivamista kun vetäisee death by thrusters cf-treenin niin ainakin jonkin verran endorfiinia viipottaa kehossa ja mieli on ehkä hieman vastaanottavaisempi. Ja sitten voi ostaa laskujenmaksusuklaata. Fazerin toffee rocksia vedellessä 500e laskut Jyväskylän Energialle tuntuu melkein saatavilta. Melkein. Ja sitten kun välillä jaloissa käy pyörimässä joku nelijalkaisista niin niiden rapsuttelu ammentaa lisää mielihyvähormoonia. Se on muuten tutkittukin juttu. Enemmin tosi kuin toi suklaahommeli.

Ehkä vähän noista elukoista vielä tähän loppuun. Kun ne niin hyvää mieltä tuovia vain onkin... Hilla oli yön aikana oksentanut matolle. Just juuri sille kivalle jonka kuva mulla jossain blogin alussa onkin. No saahan sen pestyä ajattelin. Stay calm. Mutta sitten kun hain pesuainetta kodinhoitohuoneesta niin potkasin matkalla kuollutta päästäistä. Eiks kaikilta löydy kuolleita päästäisiä kodinhoitohuoneesta. Ainakin kaikilta kissallisilta? Siinä sitten kääräsin kiireissäni poloisen jyrsijän talouspaperiin ja vein kuistille ja ajattelin, että heitän sen roskiin töihin lähtiessä. Olkoon se nyt hänen seremoniansa ajasta iäisyyteen. Töihin sitten lähtiessä olin jo unohtanut koko jyrsijäcasen ja fillarin selkään hypätessä huomasin, että ompas satula kastunut sateessa. Mutta onneksi kuistilla oli talouspaperimytty jolla kuivata ettei paperia sisältä asti... Siinä pyyhkäistessä sitten huomasinkin, että tapaamme jälleen mr. päästäinen. Ja taas lennettiin kaaressa. Rest in peace. Ja anteeksi, että kuivasin sulla mun pyöränsatulan.

Mauwahtavaa.