Valkoisen kanin perässä: Joulu on jo takaovella

Lanttulaatikosta ei herahda vesi kielelle. Fazerin sinistä ei tarvitse lähteä hakemaan kymppiuutisten jälkeen koska kaapit ovat sitä täynnä. Vyötäröltä saa napakan otteen. Pahviroskis on yli äyräiden. Ja havunneulasia löytyy saunasta saakka. Ainakin näistä tietää, että joulu on ohi. Ja ihan hyvä niin. Ensi vuonna sitä sitten taas odottelee, tuskailee joululahjojen ja sen oikean joulutunnelman löytämisen kanssa.

Ihminen on sitten vain kummallinen otus. Jouluakin voi suorittaa, kaiken pitää olla niin täydellistä. Vaikkei sellaista ole edes olemassakaan. Tai jos olisi niin olisiko edes kiinnostavaa? Itse olen onneksi oppinut vähän hölläämään. Elämä on opettanut. Vaikka silti myönnän, että kauppaan unohdetut valkoiset hyasintit ja muutos aattoillan ohjelmassa meinasi laittaa pyryttämään.

Hyvä ystäväni joutui jouluna vakavan paikan eteen terveydentilansa kanssa. Onneksi uhkaava suunta kääntyi parempaan mutta pysäytti jälleen ajattelemaan. Parane pian M! Useasti onkin, että tarvitsee ensin ravistella isolla kädellä ennen kuin ymmärtää mikä on oikeasti tärkeää. Elämä on tässä ja nyt - juuri niin epätäydellisenä kuin se onkin.

Mutta pois tämä syvällisyys ja takaisin hömppäosastolle. Ja siihen, että olihan joulussa paljon mukavaakin. Ei tarvinnut olla töissä. Oli pahi.. rakas suku ympärillä. Se pikkuinen mutta rakastettava. Ruoka maittoi. Päikkärit sitäkin enemmän. Sai lukea ja katsella leffoja. Kävin salilla tekemässä tilaa kinkulle - ällöttävää eikö? Keli nyt oli syvältä mutta pikkaisen edes lunta. Oikein oli lupsakkaa vaikkei ollut niitä hyasintteja... Mutta se harmittaa, että Jäätävä seikkailu päättyi. Mitä sitä nyt sitten katselee aamunpuuron ohessa? Pakkasfestival!!

Ja lopuksi vanha suomalainen sananlasku; ei blogia ilman kuvia.