Jäissä

Hei kaninystävät. Tovi vierähtänyt edellisestä tekstistä. Tai mikä sen nyt sitten määritteleekään kuinka tiuhaan kirjoittaa. Jossakin, siinä yhdessä ainoassa jonka ole lukenut, blogin kirjoittamisen ohjeessa kerrottiin, että blogia olisi hyvä päivittää vähintään muutaman kerran viikkoon. No aivan siihen ei olla päästy mutta veikkaan, että tässä muutenkaan ei mistään aivan nappisuorituksesta ole kyse.

Muutenkin olen ollut kirjoittamisen suhteen vähän jäissä. Eipä sillä ettei juttuloita olisi mieleen pamahtanut mutta sensuuri, itsekritiikki on huudellut olkapäällä.  Kirjoittamisen ilo, vilpittömyys ja sponttanius huitelee nyt jossain mun ulottumattomissa. Mitä ihmiset ajattelee, mitä mikään kenellekään kuuluu... Ne perusteet jotka keväällä tätä kirjoittamaan aloittaessa itselleni perustelin on yhä olemassa mutta mikä uskoani nyt horjuttaa? Annan vielä kirjoittamiselle pienen mahdollisuuden ja jos se ei tunnu oikealta niin mätkähdän kanin perässä kolon pohjalle ja tarina päättyy siihen.

Tänään voisin kuitenkin kirjoittaa korvapuusteista. Leivoin pitkästä aikaa. Tuli rumia mutta maukkaita. Söin aika monta ja tuli maha kipeeks. Mä tein rumempia kuin mun mies mutta hän sitten sanoi, että se menee niin, että mitä kauniimpi leipuri sitä rumemmat pullat. Pullantuoksua ja kehuja. Tsitsing ja 10 someimelyyspistettä. Mutta muistakaa, että maha tuli kipeeks ja sain myös noottia. Noottia tuli eri sokereista. Vakavaa. Pyysin kaupasta tuomaan raesokeria ja kotona kaapeista nostettiin mun eteen 12 vajaata pakettia erilaisia sokereita, fariinista myös niihin raesokereihin. Ok, ensi kerralla tarkistan kaapit ennen minkäänlaista sokeritilausta.

Kävin tänään myös juokseen. Sekin saattaa olla aihe joka kannattaa vaan pitää omana tietonaan. Mutta kirjoitan nyt kuitenkin kun tälle linjalle on lähdetty. Viimeisen puolen vuoden aikana olen käynyt ehkä kuudesti lenkillä about 5 km hölkkäilyä. Eli en nyt lähtisi kerroilla keulimaan. Tänään juostiin kuitenkin Palokkajärvi ympäri, about 11 km niin, että suhina vain kävi. Oli niin mahtavaa. No eikä ollut. Tai olihan se kiva sitten kotona samalla kun lapioi makkarakeittoa naamariin tutkailla sykemittarista, että niin sitä vaan suht kylmiltään jaksoi kipittää. Jalkoihinhan se otti. Ja tuo juokseminen lienee aika psyykkistä hommaa myös. Miten aivot antaa viestiä, että viittii tossua toisen eteen vierittää. Mutta tiedoksi, että yli tunti meni, eikä se tuulipukukaan varsinaisesti suhissut.

En nyt tarkkaan osaa sanoa mitä tässä lenkin loppusuoralla tapahtuu mutta muuta kuvamateriaalia ei ole.

Ehkä pohjekramppi. Ehkä oksennan. Ehkä päätän oikaista uimalla kotiin.

Vähän nyt tällainen negatiivinen spiritti tässä päällä. Mutta koetan jos uloskirjoittamalla se kaikkoaa ja seestynyt mieli astuu kehiin ja kirjoittaminen on taas ennakkoluulotonta ja vapaata. Koko maailmaa ei tarvitse syleillä mutta jos sä tykkäät niin mä tykkään. Ja jos et tykkää niin sekään ei haittaa.